WSOY:n kirjallisuussäätiön taidekokoelmaa esittelevä Kirjailija kuvassa -teos ilmestyy keväällä 2021. Se on laajalle yleisölle tarkoitettu yleistajuinen teos, joka esittelee kokoelman hienoja teoksia; öljymaalauksia, veistoksia ja taiteilijoiden tekemiä kirjojen kuvituksia. Teos kertoo myös kokoelman hankintojen taustoista sekä siihen vaikuttaneista henkilöistä. Taidekokoelma perustuu Werner Söderström osakeyhtiön (perustettu vuonna 1878) hankkimaan kuvataiteeseen ja esineistöön. Kustantamo lahjoitti taidekokoelmansa säätiölle vuonna 2008.
WSOY aloitti hankkimalla Porvoon kirjatalon seinille lähinnä johtajiensa muotokuvia. Aluksi keskityttiin maalauksiin, mutta 1920-luvulta lähtien aloitettiin kirjailijamuotokuvien tilaaminen myös kuvanveistäjiltä. Systemaattiseksi taidehankinta muuttui 1940-luvulla jatkosodan aikana kertyneen taloudellisen vaurauden myötä ja samaan ajankohtaan osuu myös WSOY:n kirjallisuussäätiön perustaminen vuonna 1942.
WSOY:n taideteokset, etenkin muotokuvat, tilattiin tai ostettiin yleensä suoraan taiteilijoilta. Erikoisuuksia kokoelmassa edustavat Porvoon kirjatalon henkilökunnasta teetetyt ns. työläismuotokuvat, kooste Väinö Kunnaksen muotokuvia Tulenkantajista, Essi Renvallilta tehty mittava pronssiveistosten tilaus, Tapani Raittilan maalaukset 1940-luvulta vuoteen 2000, kuvituskilpailujen tuloksena hankittu grafiikka sekä yrityskokoelmat huomioon ottaen poikkeuksellisen suuri määrä veistotaidetta ja mitaleja. Nykyään kokoelmaan kuuluu yli 930 taideteosta ja esineitä.
Taidekokoelmasta kirjaan kirjoittavat tutkijat Erkki Anttonen, Derek Fewster, Timo Huusko, Kai Häggman, Ville Hänninen, Outi Järvinen-Harvilahti, Tarja Kekäläinen, Maija Koskinen, Hanne Selkokari ja Anu Utriainen sekä kirjailijat Rosa Liksom, Hannu, Raittila, Anja Snellman ja Jari Tervo. Kirjan toimituskuntaan kuuluvat historioitsija, dosentti Kai Häggman, amanuenssi, FT Hanne Selkokari, WSOY:n kirjallisuussäätiön asiamies Annaliina Rintala sekä kirjan toimittaja, FT Paula Arvas. Kirjan julkaisee WSOY.
Taidekokoelmaan voi tutustua tämän linkin kautta.
Lisätietoja antaa WSOY:n kirjallisuussäätiön asiamies Annaliina Rintala, puh. 040 1561956 tai annaliina.rintala@wsoy-kirjallisuussaatio.fi