WSOY:n kirjallisuussäätiön vuotuisia kirjailijaillallisia juhlittiin tänä vuonna lokakuun ensimmäisenä iltana. Säätiö on järjestänyt illallisia kirjojen ja kirjailijoiden kunniaksi jo lähes 80 vuoden ajan. Ensimmäiset kirjailijaillalliset järjestettiin 2.10.1945, Werner Söderströmin syntymäpäivänä.

Illallisilla jaetaan myös säätiön tunnustuspalkinnot. Säätiö onnittelee vielä kerran Kaisa Happosta, Juha Kauppista, Aki Salmelaa, Anne Vaskoa ja Hanna Weseliusta! Palkinnon saajista Kaisa Happonen piti palkintojen jaon yhteydessä puheen, jonka voit lukea kokonaisuudessaan alta.

 

Kaisa Happosen puhe

 

 

Hyvät ystävät,

hyvät tunnustuspalkinnon saajat,

WSOY:n kirjallisuussäätiön ja kustantamon väki,

 

 

Olen ajatellut karpalonkukkaa, mutta toisella tavoin,

niinkuin se olisi päiväuni.

Olen ajatellut kurjenkelloa,

optisina hetkinä, hämyssä, pimeässä

en ole ollut lainkaan,

kurjenkellon kukka on ollut kaikki tajuni.

 

Nämä sanat ovat runoilija Maila Pylkkösen teoksesta Ilmaa: monologi, Kaikuu: runoja.

 

Kiitän kirjallisuussäätiötä tunnustuksesta työllemme.

Onnittelen ja kiitän Teitä, kanssani palkitut kirjailjat, taiteilijat

Juha Kauppinen, Aki Salmela, Anne Vasko ja Hanna Weselius. Kiitän kyvystänne kuulla, nähdä ja tuntea jotakin. Kiitän herkkyydestä ja tarkoista aisteistanne. Olette muuttuneet sanoiksi useita kertoja, tulleet kuviksi, kirjoiksi.

 

Kuvittelen kämmenen, jolle on poimittu peilinsirpaleita, kuin aarteita, ja hidastetun liikkeen, kun sirpaleet heitetään korkealle ilmaan. Liike on tarkoin harkittu, koreografian huippukohta. Kun valo osuu pieniin peileihin, niistä heijastuu hohtavia säikeitä. Syntyy näkemisen mahdollisuuksia paikkoihin, joihin ei olisi osattu muuten katsoa tarkasti. Lukijan käsissä on teos, valovoimainen spektri, näky. Luomanne uudet näköalat saavat aikaan mielen liikahduksia, vavahtelua ja oppimista, syntyy mahdollisuuksia ajattelun suunnan täyskäännöksiin ja empatiaan.

 

Kiitän kirja-alan ammattilaisten laajaa joukkoa työlleen omistautumisesta ja ihmisyydelle antautumisesta aikana, joka haastaa merkityksellisyyden tunnetta monin tavoin. Aikana, jona monilta on viety vapaus, oikeus turvaan ja perustarpeiden täyttämiseen tai elämä itse.

Tarvitsemme kipeästi toisenlaisia todellisuuskuvia ja mahdollisia maailmoja. Kirjallisuus kasvattaa inhimillistä ymmärrystä. Siksi on tuettava herkkyyttä, jolla pysähdytään katsomaan karpalonkukkaa ja jolla kurkotetaan kohti sanoittamattomia hiljaisuuksia. Inhimillisen ymmärryksen varassa on myös luonnon kohtalo.

 

 

Kukka edustaa niitä, jotka eivät käytä sanoja kommunikoidakseen. Ajattelen raakkua, vanhaa puuta, kuukkelia ja sutta, mitä tahansa lajia, joka ei pysty osallistumaan sanalliseen sopimiseen, jossa päätetään lajin elämänkohtalosta. Kukka edustaa lopulta myös meitä, sillä kohtalomme kytkeytyvät toisiinsa. Myös lapsen ja lapsuuden asema on kukan kaltainen, varjeltava.

Sanat voivat suojella.

 

Kuunnellaan kieltä, josta ei voi erottaa sanoja. Luonto on hitaasti hioutunut kokonaisuus, täynnä toimivaa yhteyttä. Meidän tehtävämme on varmistaa, että sen äänet eivät jatka katoamistaan. Me voimme taivuttaa suurta kertomusta sellaiseksi, joka mahdollistaa liikahdukset kohti tasapainoa, sillä uskon monen meistä ymmärtäneen pienen vaaleanpunertavan karpalonkukan suuruuden.

 

Kirjallisuudella tulisi yhteiskunnassa olla myös paikka, jossa se voi hengittää ja olla olemassa vain itseään varten. Taiteen tehtävä ei suinkaan ole ainoastaan pyrkiä kohti tietoisesti asetettuja tavoitteita, sen tulee saada elää myös päämäärätiedottomana leikkinä. Muuten se kadottaa voimansa ytimen, ideansa. Kyky löytää nousee etsimisen vapaudesta. Kiitos keskustelijoille, jotka nostatte kirja-alaa mukaan päivän politiikkaan. Tuetaan toisiamme näissä pyrkimyksissä, jotta moniääninen kirjallisuus eläisi. Vaalitaan yhdessä hitaan ja tarkan katsomisen mahdollisuutta. Se työ on kytköksissä elämän suojeluun.

 

Vilja-Tuulia Huotarinen kirjoittaa kokoelmassaan Menettämisestä, säilyttämisestä näin:

 

On kysymys haaveistasi.

On kysymys rohkeudesta olla lapsellinen

rakastaa satuja. Ilman mielikuvitusta ei pärjäile

tarvitsemme näkyjä. Ilman törmäystä aineeseen

asiat eivät mene perille. Sanat laskeutuvat sinuun

älä unohda, ne ovat etuoikeus, niistä tulee sinun.

Kaikki on tallessa, sekin mitä et muista.

 

 

Juhlikaamme kirjallisuutta.

Se on voimavaramme ja tarkoituksemme.